Devaamisieni historia, osa 2

Tuolla eräässä koodaaja-yhteisössä muisteltiin menneitä hypetyksiä. Siellä tuli mieleen ActionScript aika. Mainostoimistot väänsivät flashi-bannereita ja kaikenlaiseen tuli itsekin tutustuttua. Oli myös PHP5 ja AS3:kin oli OOP. Se oli vähän harmittava ajanjakso kun silloiset hommat pikkufirmassa vähenivät ja olin väsynyt. Olisi pitänyt siirtyä OOP:hen mutta se ei koskaan ole tuntunut oikealta tavalta tehdä asioita. Motivaatio katosi ja motivoivat tekemiset.

Silloin en tiennyt, että minulla oli ADHD eikö sitä kirjainyhdistelmää oikein tiedetty muutenkaan. Ihmettelin kun jumitti ja sille ei voinut mitään kuin toivoa että biorytmit taas nousisivat. Olin päässyt hyvään firmaan mutta olin ihan jumissa. Det var mycket traumatisk. Ei viitti edes suomeksi asiaa ajatella. Lähdin tekemään muuta.

Niin kuin jo kaikki tähän mennessä tietävät, noihin sanayhdistelmiin kuuluu (toisilla) että innostutaan kovasti kunnes ei olla enää innostuneita. Ja se ei paljon itseluottamusta nosta. Kiinnostunut toki olin edelleen alasta ja kaikki kiiltävä piti kokeilla. AS oli aika aikaansa edellä olevaa ja kimalteli kunnes sitten kuoli. Eikä ollut muuta kuin OOP-maailma. Argh. Tokihan väkisinkin päkerrin ja tein sitä sun tätä, mutta no sigar.

Minulla on ollut ikuisuusprojektina kotisivut. Niin kuin nämä ja ne monet edelliset. Toki olen tehnyt puhdasta bloggaamistakin. Hoitsuna aika sitten eteni ja oli ihan oikea paikka: sai auttaa muita ja samalla pohtia omia syvällisyyksiä ja hyvä oli elää hoitsunpuku päällä. Kolmivuorotyö himmensi pään ettei kummempia. Tuli sijoittamienkin harrastukseksi ja melkein rikastuin. Ja tuli koronan loppu ja sitten oli pakko tehdä muuta. Kaikista yövuoroista ja koronapöpöistä ja neuro-omituisuuksista piti levätä pois.

Pääsinkin taas rauhassa palailemaan koodausmaailmaan. Pythonia ja javacriptiä. Satoja tunteja juutuubissa ihan luvan kanssa. Suunnitelmia ja toteutuksen kappaleita. Azureakin. Sitten kävikin tuuri kun vihdoin oli sen verran pätäkkää että sain aikaan että sain yksityisen kautta hankittua diagnoosin täysillä pisteillä ja lääkityksen. Uusi uljas maailma.

Keskittyminen oli kiva ylläri. Toki adhd-lääkitys ei ole varsinaisesti parantava, vaan se auttaa mahdollisuuden tehdä asioita mihin ei ole pystynyt ja sitä kautta opetella toimimaan eikä jumittumaan. Hyvin terapeuttista. Ainakin nyt on kotisivut :D. Olin siis tuossa välissä ehtinyt kivasti tutustumaan Pythoniin, Laraveliin ja moderniin PHP:hen. Aloittelin Elixirin kanssa ja Go:ta harjoittelen edelleen. Oikeastaan harjoittelen harjoittelemista ja oppimista. Se on kumman erilaista kun ei ole enää seiniä tai mörköjä. Sitä vain tekee asioita ja ymmärtää erilailla ja ongelmatilanteissa sitä jatkaa. Eikä pään sumu enää pistä menemään päiväunille ellei sitten ole oikeasti väsynyt tai flunssa.

Onneksi on myös tekoäly. Siihenkin pitää opetella, taisinkin jo jossain vaiheessa todeta että siitä pitäisi kirjata omia kokemuksia näin kuin suht alussa on. Mutta lyhyesti että suurin hyöty tähän meneessä siitä on että opettavana toimijana se on mahtava. Esimerkiksi kun joku logiikka ei aukea niin voi sen kanssa jumpata kohti vastausta.

Mitäs historiasta muuta. Ihan hyvä että olen aikoinani tutustunut niin useaan osa-alueeseen koodausmaailmassa. Ne on aina kuitenkin jossain synapsinraossa tuottamassa kokonaskuvaa. Uskon, että hypnoosissa voisi tuottaa aika perhanasti vaikka mitä koodia :D. Aivoissa kun on sama kuin internetissä, että kerran sinne laitettu pysyy siellä ikuisesti. Eri asia on toki, että löytyykö se enää koskaan…