Miten sukua tutkitaan?

Juha Halmu
sukututkimus

Tässä kirjoituksessa kerron lyhykäisesti miten sukuaan voi tutkia sikäli mitä minä tiedän. Ja valoitan myös miten itse sitä olen tehnyt.

Perimätieto

Tästä se lähtee. On niin sanottuja vanhoja ihmisiä jotka ovat eläneet vanhoja aikoja. He heittävät sanoja ja nimiä ilmaan ja sinä et ymmärrä mitään. Eivätkä he kaikkia muista enää hekään. Tai sitten eivät viitsi vanhoja muistella, joka yleensä tarkoittaa että isotäti oli vähän erikoinen ja kolmas serkku vasemmalla oli hieman vino. Aina ei tietenkään ole näin. Kaikki on hyvin ja suku on puhdas ja kaunoinen. Paitsi tietenkin isoisän äiti jonka isä ei ollut ihan kirjoissa kuka hän olikaan.

Eli ihan normi suku. Varsinkin jos sukulaisia on ollut sotimassa, niin jälkilöylyt yleensä tuntuvat vieläkin, sillä sota ei tee hyvää ihmiselle ja sen ihmisen läheiselle.

Mutta jotain nimiä on papreilla ja paikkakuntia ja ehkä vuosilukuja. On aika laittaa jotain ylös.

Geni

Geni.com:issa tehdään maailmanlaajuista sukupuuta. Yhteistyössä. Nimesi saattaa olla jo siellä vaikka olet elävä, sillä monet eivät malta olla laittamatta sukulaisiaan sinne koska muita eivät vielä tiedä. Sinä suurinpiirtein tiedät jo vanhempasi ja heidän vanhemmat, niin menet geniin ja laitat heidät - ja tapahtuu genin ihme eli tulee sininen merkki. Se tarkoittaa että joku ystävällinen sielu on jo kirjannut sukulaisia ja pääset ehkä samantien ns. Isoon Puuhun eli kun saat yhdistettyä sinisen merkin takaa sukulaisesti, voi sukupuusi olla jo hyvinkin kauas valmis.

Mutta tällä ja tällä sukulaisella ei ole oikein tietoja ja tuo on vähän väärä. Ei hätää. Koska tiedät että Genissä tehdään yhteistyötä, tiedät myös että voit lisätä itse puuttuvat tiedot - ja korjata väärät jos sellaista löytyy. Yksinkertaista.

Genin yhteistyöhön kannustava rakenne tarkoittaa myös sitä, että kun liityt genin projekteihin ja rupeat tekemään yhteistyötä, niin näet ja pystyt lisäämään ja korjaamaan (kuolleiden) tietoja laajemmin ilman maksullisia härpäkkeitä. Toki jos se ei ole iso uhraus, niin toki Geni pro kannattaa ottaa kannatusmielessä. Itse ehkä himmaisin hetken että saisit käsityksen miten maailma pyörii. Geni Prolla meinaan saat yhdistettyä muidenkin profiileita paljon paremmin ja jos olet kuin minä eli innostut kovasti saattaa tulla myös väärinyhdistämisiä herkemmin joita ei välttämättä saa itse purettua. Apua kuitenkin löytyy.

Noista yhteistyökuppaneista sen verran, että itsellä on tällä hetkellä päälle viisisataa yhteistyökumppania ja voi sanoa että surffaaminen kuolleiden joukossa on jo kohtuullisen helppoa, samoin kuin olen varmaankin melkein saman verran genin projekteissa. Ja yhdistämisiä varten tiedän kikkakolmosia miten saan ne tehtyä. Ja mitä enemmän sinulla on yhteistyökumppaneita ja mitä enemmän olet saanut lisättyä profiileita, niin sitä helpommin ihmiset ryhtyvät tekemään yhteistyötä kanssasi. Toki kannattaa myös omaan profiiliin kirjoittaa mahdollisimman paljon tietoa mitä teet ja mitä etsit.

MyHeritage

MyHeritage on iso amerikassa kotipaikkaansa sijaitseva kaupallinen yritys joka myös omistaa Genin ja paljon muutakin. En tiedä omistaako se myös FTDNA:n, josta myöhemmin enemmän, mutta tekevät vahvaa yhteistyötä. Joka on sikäli järkevää että tieto jakaantuu. Mutta dna hommista myöhemmin.

Otin MyHeritagen esille, koska profiileissa olevat vihreät ja keltaiset merkit välittyvät sinne. Jos profiilissa on vihreä pallukka, se kertoo että MyHeritagen puolella on tehty profiileja kyseisestä henkilöstä. Ja mikä jännää, niin mitä enemmän sinulla on tietoa profiilissa ko. henkilöstä (kuolleesta), sitä paremmin mahdollisesti näet myös lisätietoja hänestä. Mahdollisesti jopa niin, että yhden tiedon lisättyäsi kun näet enemmän, saatkin ehkä pääteltyä sisaruksia ja niin eteenpäin. Tämä toki vaatii kokemusta ja silmää, sillä on paljon nimiä ja itsekään en ole välttynyt virheiltä.

Onko tälläinen lähestymistapa sukututkimusta vai sukukirjaamista vai mitä, niin voi itse miettiä tahoillaan. Emmehän ole edes maininneet vielä ns. ensisijaisia lähteitä eli kirkonkirjoja ja lisänneet viitteitä kuten tiukasti ajatellen kuuluisi. Itselläni on niin sanottu akustinen moraali. Ei mitään hajua mitä se tarkoittaa, mutta kuulostaa hyvältä. Itse koen sen ennemminkin joustavana moraalina. Teen omasta mielestä tärkeää geni-työtä kun kirjaan mitä ei ole vielä kirjattu, lisään mitä ei ole vielä lisätty ja täydennän ja yhdistän mitä ei ole vielä yhdistetty. Hyvin tärkeää työtä. Tämä on minun erikoistuminen tähän asiaan ja tiedän että on paljon heitä jotka lukevat sujuvasti kirkonkirjoja kuin paikallislehteä. Eli käytän niitä lähteitä mitä minulla on.

Tästä olikin hyvä silta siihen että miten sitten löytää esivanhemmistaan tietoa jos kaikki ympäriltä on kuolleet tai muuten tietämättömiä tai pöljiä tai hävyksissä. Yksi, mitä minäkin käytin aluksi oli virkatodisistukset joita jo oli tai joita sain ja joita myös hankin sukututkimusta varten. Siihen menee jonkin verran rahaa, mutta saa ainakin hyvän alun jos ei ole muuta mistä tietoa riipiä. Mutta jos sillä panostuksella pääsee jo mukaan isoon puuhun, niin hyvin on lantit laitettu.

Mistä löytää tietoa

  • Virkatodistukset
  • Hautakivet - Suomessa on kohtalaisen kattavia hautakivisivustoja
  • No mainitaan vielä sukulaiset
  • FamilySearch - Isot tietokannat puhtaaksi kirjoitettuja kirkonkirjoja
  • Sukututkimusyhdistykset - Näitä on Suomessa useita ja ne tekevät edelleen hyvää työtä kirkonkirjojen ja muiden tietolähteiden osalta
  • Suomen digiarkistot. Lehtiä, vanhoja talotietoja ym ym.
  • Facebookin sukututkimussivustot. Ehkä ainoa syy pitää tiliä FB:ssä. Itse lähdin sieltä ja vähän toki harmittaa että jumittavat siellä eikä tieto liiku moderneihin sosiaalisiin medioihin (ei X) tavoittaakseen uutta yleisöä.
  • Sukututkimusyhdistysten Foorumit. Kyllä. Vanhat kunnon foorumit on vielä.

En nyt tähän erittele sen tarkemmin näitä koska löydät kyllä ne.

Mitä tehdä kun menet Geniin.

Laitan tämän tähän viimeiseksi, mutta tämä mui importante. Geni on alunperin amerikkalainen firma ja sen pääkieli on enganti, vaikka onneksi onkin käännetty jos suomeksi. Tästä myöhemmin.

  • Laita asetukset niin, että mahdollinen dna leviää. Tämä on jo hyvä tulevaisuutta varten. Älä laita mitään paranoidi-asetuksia koska kun olet genissä, niin tarkoitus on että mahdolliset sukulaiset löytävät sinut ja sinä löydät heidät. Teet genissä yhteistä puuta, et omaasi.
  • Liity Geni kuraattoreiden apu -projektiin. Löydet sen Projektit alasivulta ja hakusanalla Kuraattorit. Kun olet liittynyt siihen laita jokaiselle siellä mainitulle kuraattorille yhteistyöpyyntö. Samoin jokaiselle vastaantulevalle geni-kuraattorille. Heillä on sellainen C -merkki profiilissaan.
  • Liity projekteissä Suomi ja Karjala -projektiin. Se on kattoprojekti kaikille suomensukuisille projekteille. Tältä sivulta löydät myös sen alla olevat projektit ja klikkaile vaikka hiiren oikealla niitä uusiin välilehtiin eli suurinpiirtein kaikkiin jotka vähääkään on lähellä sinua tai olet kuullut nimen tai jossa mahdollisesti voisi olla tai olla olematta sukulaisia. Ohje-sivut kannattaa käydä läpi. Tämä varmistaa että näet profiilit, jotka on jo liitetty sinne eli sinä näet enemmän mahdollisia sukulaisia.
  • Laita jokaiseen lisäämääsi profiiliin mahdollisimman paljon tietoa. Jos ihminen on todennäköisesti elänyt suomessa, kirjoita maaksi Finland. Laita jos tiedät kaupunki. Jos kaupungin nimi on muuttunut, niin laita se kaupunki tai kylä mikä se hänen syntymäaikanaan oli. Tai jos on vaikka menetetyn karjalan paikka, jos hänen syntymänsäaikana se oli suomea, kirjoita maaksi Finland vaan rohkeasti. Esimerkiksi ihminen on voinut syntyä Kestilässä ja kuolla Siikalatvassa jos on kuollut yhdistymisen jälkeen. Mutta jos on kuollut ennen yhdistymistä, kirjoita edelleen Kestilä sillä Siikalatvaa kuten nykyään ei silloin ollut olemassa.
  • Tärkeää: Laita täppä Julkinen jos ihminen on kuollut. Jos kuolemasta on alle 150 vuotta niin amerikkalainen yhtiö laittaisi sen automaatilla piiloon. Mutta tämä ei ole aktiivisen sukututkimuksen kohdalla hyvä juttu, koska tällöin sukulaiset eivät löydä toisiaan. Eli laita kuollut aina julkiseksi. Toki jos ihminen on kuollut samana vuonna tai edellisenä, niin ei ole väärin laittaa suruajaksi piiloon. Mutta itse antaisin kyllä muidenkin surra ja laittaisin julkiseksi.
  • Jos jokun ihmisen nimi ei ole tiedossa, laita nimeksi N.N sille on muutamakin suomennos mutta pääasiassa tarkoittaa että nimi ei ole tiedossa. Se on yleinen käytäntö.
  • Koska geni pohjautuu tietokantaan jossa tarkoitus olisi että olisi vain yksi profiili per henkilö, on hyvä nimetä ihmiset vakiintuneen tieteellisen tavan mukaisesti eli nimet on hyvä normalisoida. Jos kirkonkirjassa lukee Anders Andersson Antoin, häntä on todennäköisesti kutsuttu Antiksi tai ainakin Antiksi se nykyään normalisoidaan. Ennen vanhaan kirkonkiroja normalisoitiin myös mutta niin että käyttökielenä oli yleensä ruotsi, myös latinaa ja muita kieliä on käytetty. Eli nimet ruotsinnettiin kirjoihin ja pappisihmiset jopa latinalaistettiin esim Härkäpää - Harkapaoueoesddgsdgdg Ei nyt juuri nyt muita mikäs se oli, kunhan kuulosti arvokkaammalta. Eli ensimmäiselle välilehdelle joka valitettavasti on englanti kirjataan Antti Antinpoika Anttonen. Näistä normalisoinneista kannattaa lukea lisää. Sitten ruotsinkieliselle lehdelle voidaan kirjata Anders Andersson Antoin ja niin edelleen. Tällöin on parhaimmat mahdolliset että mahdolliset aiemmin kirjatut profiilit löytyvät ja voidaan yhdistää. Toki Suomessa on elänyt oikeastikin ruotsinkielisillä nimillä toimivia ihmisiä, joiden oikea nimi kirjoitetaan myös ruotsikisi.

Koska kirkonkirjat ovat olleet käsipelihommaa selkeästi tai sekavasti kirjoitettuna, kohtalaisesti tai huonosti kuvattuina, voi nimistä olla hyvinkin eri versioita. Nämä kannattaa laittaa Tunnetaan myös nimellä kohtaan, joka tulee ensimmäisen tallennuksen jälkeen täytettäväksi.

  • Sukunimet ovat mielenkiintoinen aihe Suomenkin historiassa. Niitä ei oikein ennenvanhaan ollut ja niitä tuli muun muassa talon mukaan joissa asuttiin eli vaikka rengeille ja piioille jotka mahdollisesti muuttivat talosta toiseen, sukunimet saattoivat muuttua useastikin. Sukunimiä keksittiin ja niitä vaihdettiin. Oli sotilasnimiä ja oli ammattisukunimiä. Toisaalta jotkut sukunimet pitivät useitakin satoja vuosia kun asuttiin samoilla seuduilla ja samoissa taloissa.

  • Merkkaa mihen sukumimi kumpaakin sukunimikenttään. Jos sukunimi on vaihtunut, laita syntymäsukumimi siihen varattuun kenttään. Jos talon nimiä tai muita sukunimiä on useita, erota ne pilkulla jossa viimeisin on ensimmäisenä. Älä laita mitään muita merkkejä. Tällöin genin tietokanta suurinpiirtein osaa ehdotella oikein jos löytyy vastaavia.

  • Liitä jokainen suomensukuinen profiili vähintään Suomi ja Karjala -projektiin että niitä pääsisi katsomaan myös mahdolliset muutkin sukulaiset. Nykyjään projekteja on hyvinkin tarkaan vaikkapa Parikkala-alueella jolloin voit liittää vaikka talokohtaisesti heitä. Tästä on sekin hyöty, että ainakin ennen genissä toimi Poikkeamaraportointisivut, joissa aktiivinen geniläinen pystyi kylä ja kaupunkikohtaisesti käydä läpi profiileja ja korjata oikeita tietoja.

Suomessa on otettu hyvin tärkeänä asiana profiilien oikeellisuus, joka ei muissa maissa ole oikein ollut listan kärjessä. Jos vain vähänkin innostut kirkonkirjoista ja lähteistä niin anna mennä vaan. Jokainen lähde profiilissa on kultaa. On myös näitä ihania ihmisiä, jotka käyvät profiileja läpi ja lisäävät näitä lähteitä. Jotkut jopa käyvät läpi 1500-1600 -luvun talonkirjoja ja verotuslehtisiä ja lisäävät löytämänsä tiedot. Pyyteettömästi. Kiitos heille erittäin paljon. Jos menet tutkimaan jotain talonkirjaa, niin sieltä ei tottumaton saa paljon irti, varsinkin kun ne on kirjoitettu silloisella ruotsilla. Tarjoa kahvit jos sellaisen ihmisen elävänä näet.

  • Käy sukututkimuskurssi, voit esittää ihmetyksesi ihmiselle joka osaa vastata jos vastata pystyy.
  • Itse sain paljon apua kun kävin läpi (ja tulen käymään) sukututkimusyhdistysten arkistojen video-tallenteita luennoista. Kummasti hahmottaa paremmin. Ja hahmottaa jo pelkästään Suomen alueen ja lähiseutujen historiaa paremmin.

Tulevaisuus

Tulevaisuus on jo täällä aika pitkälti. Tulevaisuuteen historian ja sukutukimuksen osalta kuuluu tekoälypohjaiset mallit jotka tulkitsevat ja lukevat vaikka vanhoja kirkonkirjoja ja veroluetteloita. Sen mitä itse niitä nähnyt niin niidenkin tulkintaa tarvitsee paljon tietoa ja älyä, aitoa ja avustettua. Mutta se prosessi on jo käynnissä.

Samoin tulevaisuuteen joka on ollut jo mahdollista kauemmin, kuuluu dna-testaus. Se antaa suuntaviivoja missä ihmiset ovat liikkuneet ja lähemmin antaa viitteitä mihin päin perinteisessä sukututkimuksessa ehkä kannattaa mennä. Niin kuin tätä osaaluetta tutkivat muistuttavat, perus perinteinen sukututkimus on kuitenkin vahva pohja tälle ja se pitää tehdä. Muuten meillä on vain numeroita taulukossa.

Tällä hetkellä sillä saadaan jo sukupuita oikaistua oikeellisemmiksi eli vastaamaan totuutta. Totuus ei aina löydy siitä miten ihmiset haluaisivat asioiden olevan. Se ei poista kuitenkaan ihmisten välisiä suhteita ja tunteita toisiaan kohtaan. Se auttaa ehkä avaamaan keskustelua tai sitten lopettaa niitä. Kuten maailman nykytilasta tiedämme, ihmiset ovat hyvin tehokkaita, mutta eivät kovin järkeviä. Mutta kun jollekin löytyy isä ja jollekin uusi sisko tai veli tai koko uusi suku, se voi olla uusi kaunis alku itsensä tuntemiseen. Ehkä aavistus olikin totta - tai aavistus olikin vain dna:n arpapeliä kuka saa isomman nenän.

DNA:n jakautuminen kun ei ole sekään suoraviivaista ja “reilua” ja näissä arpajaisissa saattaa osua erilaiset kortit joilla pelata. Se on kuitenkin miljoonina vuosina ollut tärkeää, että syntyy erilaisuutta vaikka väkisin - koska ihmiset ovat olleet hyvinkin sisäsiittoista porukkaa. Kumpi on parempi että saa lämmintä velliä mutta naama on vino, vai sitten velliä on vähemmän mutta pystyy viljelemään lisää.

Sitä on DNA. Ja jo ennen kuin mietit siitä muuta. Mene Familytreedna:han ja tilaa itsellesi vaikka aluksi serkkutesti. Ja mene biopankkiin ja anna suostumus että dna:tasi voitaisin käyttää hyväksi tutkiessa mahdollisia yhteisiä sairauksia ja miten niitä saisi hyödynnettyä.