Imposteri syndis

Minulla ei ole huijarisyndroomaa. Olen ohittanut sen vaiheen. Tai sitten vain huijjaan. Elämässä tosiasiat ovat usein myös faktoja. Kuten vaikka: Olen vanha, olen alikoulutettu, olen kokematon ja minulla on ientulehdusta.

Minulla on monesti ollut aikomus tulla joksikin. Sillai tarkoitan yhteiskunnallisella tasolla, että voisi ottaa leiman joka kertoo kuka olen. Monesti ja melkeinpä aina olen kuitenkin luisunut tästä leimasta pois. Olen kuitenkin pala: runoilijaa, koodaajaa, ensirakastajaa, näyttelijää, sijoittajaa, kultturelliä, sukututkijaa, hifistiä, valokuvaajaa ja hoitajaakin. Olen halunnut samaistua ja kuulua joukkoon. Hyvin luonnollista. Monet asiat ovat lipsuneet pois, kun en ole oikein ollut hyvä keskittymään tai ollut pitkäjänteinen. Toiset ovat luisuneet kun on ollut liian pitkät jänteet, mutta housut liian lyhyet.

Sitä voisi jossitella ja paljon sitä olen tehnytkin. Olen ottanut vastaan mahdollisuuksia, vaikka itse puhunkin ajopuuteoriasta. Olen syyttänyt itseäni paljon ja puhunut itsestäni pahaa. No mitäs nyt sitten? Miksipä lähdin rustaamaan tätä kirjoitusta? Ehkä sanoakseni vain että edelleen tässä mennään. Tuli soitto ja ehkä tulee töitä. Joka sikäli kuulostaa hyvältä, että olen tainnut hieman juuttua kotiin. Kun on niin kylmäkin.

Täytyy ehkä uskoa että sateenkaaren toisella puolella ei ole mitään, mitä et ole itse sinne rakentanut.

Tänään on hyvä päivä. Kevätväsymystäkö, mutta taidan ottaa pienet päikkärit.